Monthly Archives: marraskuu 2015

27 11, 2015

Hallituksen vanhustyön kärkihanke ja SOSTE:n VAHVA-verkosto

Tekijä | marraskuu 27, 2015|Vanhusverkoston uutiskirje|0 Comments

Vanhustyön palvelurakenteen muutosta tukee 30 miljoonan euron kärkihanke, jonka valmistelu on käynnissä. Tavoitteena on tukea iäkkäiden toimintakykyä ja itsenäistä kotona asumista sosiaali- ja terveyspalvelujen ohella mm. asumisratkaisujen, esteettömyyden, kulkuyhteyksien ja ravitsemuksen avulla. Hankkeelle haetaan tukea olemassa olevista verkostoista: VAHVA-verkostoa ehdotettiin järjestöjen kanavaksi käydä keskustelua vanhuspalvelujen kehittämisestä. SOSTEn VAHVA-verkosto on avoin ikäihmisten asioista kiinnostuneille jäsenjärjestöjen edustajille. [...]

26 11, 2015

Hyviä oppaita nopeasti käyttöön otettavaksi. Tarjoajana Ikäinstituutti

Tekijä | marraskuu 26, 2015|Vanhusverkoston uutiskirje|0 Comments

Taina Stenberg on kirjallisuuden sekä omien kokemustensa pohjalta laatinut erinomaisen oppaan ikäihmisten ja muistisairauteen sairastuneiden ihmisten parissa tehtävään muistelutyöhön. Hän muistuttaa, että viriketoiminta tai muu ikäihmisiä aktivoiva tekeminen voidaan jakaa kylmään ja lämpimään maailmaan. Kylmässä maailmassa toiminnan lähtökohtana on hoitajien osaaminen ja kiinnostus, kun taas lämpimässä maailmassa toiminta lähtee ikäihmisten tavoitteista, toiveista, haaveista, tarpeista, kiinnostuksen [...]

25 11, 2015

Apua hoitopaikan valintaan ja asenteen korjaamiseen

Tekijä | marraskuu 25, 2015|Vanhusverkoston uutiskirje|0 Comments

Uusi verkkopalvelu www.hoitopaikanvalinta.fi tarjoaa ajankohtaista tietoa terveyspalvelujen käyttämisestä, potilaan oikeuksista ja korvauksista. Ylläpitäjänä THL, STM, Kela. Uusi kännykässä toimiva opastuspalvelu tarjoaa jatkuvan ohjeistuksen silloin, kun vanhus on eksyksissä. Kuluttajan ulottuville kenties 2017, arvelee VTT. Tuoreen tutkimuksen mukaan omaishoitajina toimivat saattavat elää muita samanikäisiä pitempään. Tutkimus ei kerro mistä tämä johtuu mutta arkijärjellä tiedämme, että merkitykselliseksi [...]

25 11, 2015

Henkilökohtainen avustaja -koulutus 25,2 OV 16.3.2016-11.11.2016

Tekijä | marraskuu 25, 2015|Ajankohtaista|0 Comments

AIKA 16.3.2016 – 11.11.2016 PAIKKA Kouvolan keskusta, Pohjola-talo, Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4, 2. krs KOHDERYHMÄ/PÄÄSYVAATIMUKSET Koulutus on tarkoitettu henkilökohtaisena avustajana tai muussa avustustyyppisessä työssä toimivalle henkilölle. Koulutuksen rinnalle vaaditaan avustajana toimimista väh. 20 h/viikko. KOULUTUKSEN TAVOITTEET Koulutuksen suorittamisen tavoitteena on antaa henkilölle valmiudet ymmärtää henkilökohtaisen avun periaatteet sekä toimia niiden mukaan työssään vammaisten henkilöiden itsenäisen elämän mahdollistajana. KOULUTUKSEN [...]

23 11, 2015

Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpanon koulutuspäivä Porissa 19.11.2015 materiaali

Tekijä | marraskuu 23, 2015|Ajankohtaista, Ajankohtaista kansa-koulu hankkeessa|0 Comments

Webcasting-tallenne tilaisuudesta: Esitykset: Esitykset ladattavana zip-pakettina pdf-muodossa Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalaki ja kirjaamisen perusperiaatteet - Marja Penttilä from Kansa-koulu   Määrämuotoinen kirjaaminen sosiaalihuollon arjessa - Hanna Lohijoki from Kansa-koulu   Sosiaalihuollon tiedonhallinnan tilannekatsaus - Lehtokari from Kansa-koulu   Kansa-koulu-hanke - Maarit Hiltunen-Toura from Kansa-koulu   Miten etenemme satakunnassa - Matti Mäkelä from Kansa-koulu   Päätös from Kansa-koulu [...]

18 11, 2015

Väitös: Näin vanhukset saavat hoivaa ja rahaa tarvitsevat tienestejä

Tekijä | marraskuu 18, 2015|Vanhusverkoston uutiskirje|0 Comments

Kuka huolehtii vanhuksista, joilla ei ole omaisia? Miten huolehditaan vanhusten arkisista tarpeista, jotka eivät vaadi ammattiosaamista? Onko vanhusten hoivaaminen naisten työtä? Onko hoiva edes oikeaa työtä? Vastauksia tarjoaa Tanja Kuronen väitöksessään Hoivapommin purkajat, joka tarkastettiin 14.11. Tai itse asiassa väitös on luettavissa vain aiemmin ilmestyneenä saman nimisenä kirjana. Kuronen kuvailee vapaaehtoistoiminnan tarkoittavan useimmiten vain toimeentuloon [...]

16 11, 2015

Master-tason koulutusta sosionomeille

Tekijä | marraskuu 16, 2015|Ajankohtaista|0 Comments

Saimaan ammattikorkeakoulussa alkaa syksyllä 2016 ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtava asiantuntijakoulutus sosionomeille. Koulutuksen tutkintonimike on sosionomi (ylempi AMK). Opintojen laajuus on 90 opintopistettä ja ne on tarkoitettu suoritettavaksi työn ohella. Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa asiantuntijuuttasi. Saat työkaluja muun muassa työelämän kehittämiseen ja johtamiseen sekä yhteisöllisyyden johtamiseen ja ennakoimiseen muuttuvissa toimintaympäristöissä. Koulutus koostuu kolmesta kokonaisuudesta: yhteisistä ammattiopinnoista (30 [...]

12 11, 2015

Kiero huumori merkki orastavasta muistisairaudesta?

Tekijä | marraskuu 12, 2015|Vanhusverkoston uutiskirje|0 Comments

Läheisten havainnot huumorintajun muutoksista voivat auttaa tunnistamaan varhaisessa vaiheessa alkavan dementian, kertoo Journal of Alzheimer's disease. Oireita ovat kieroutunut musta huumori, jossa potilasta naurattavat itselle tai toisille tapahtuvat traagiset onnettomuudet sekä mauttomat ja ala-arvoisen rivot vitsit. Testaa, naurattaako tämä sketsi naisten tavasta kiistää kaikki heille esitetyt kohteliaisuudet.

5 11, 2015

Ikääntyminen ei lisää yksinäisyyttä

Tekijä | marraskuu 5, 2015|Vanhusverkoston uutiskirje|0 Comments

Suomalaisten kokema yksinäisyys on vähentynyt hieman, kertovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreet tiedot. Eniten yksinäisyyttä tuntevat sekä 70 vuotta täyttäneet että 20–29-vuotiaat. Nuoret muuttavat usein opiskelun ja työn perässä, eikä vanha ystäväpiiri seuraa mukana. Vanhukset taas menettävät sosiaalisia suhteitaan enemmän kuin muut. Itselleni uusi tieto on, että ennen vanhuutta yksinäisyyden tunne vähenee tasaisesti iän [...]

4 11, 2015

Oppaita, ideakansioita ja käsikirjoja

Tekijä | marraskuu 4, 2015|Vanhusverkoston uutiskirje|0 Comments

Ikäinstituutti on julkaissut Taina Stenbergin teoksen Muistelu vuorovaikutusmenetelmänä. Oppaassa kerrotaan kuinka ikäihmisen elämän tarkoituksellisuuden tunnetta ja mielen hyvinvointia voi tukea. Lisäksi mahtava määrä oppaita saatavilla Vahvike -sivustolla.