85 prosenttia suomalaisista hyväksyy kuolinavun osana suomalaista terveydenhoitoa. Näin toteaa Anja Terkamo-Moisio väitöksessään Kuolemaan ja eutanasiaan kohdistuvien asenteiden monitahoisuus, joka tarkastettiin 23.9.
Sairaanhoitajien keskuudessa armokuolemaan suhtaudutaan hieman kielteisemmin. Heistä 74 prosenttia hyväksyy eutanasian. Sairaanhoitajat pitävät lisäksi tärkeänä oikeuttaan kieltäytyä osallistumasta eutanasiaprosessiin, jos se laillistetaan.

Heidi Sipiläinen puolestaan osoitti väitöksessään ”Hoitohenkilökunnan käsityksiä vanhusten kaltoinkohtelusta ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä”, että henkilökunnan hyvinvointiin kannattaa panostaa, sillä kun hoitaja voi hyvin, hän kohtelee hoitamiaan vanhuksia paremmin.
Koko maan kattavassa kyselytutkimuksessa ympärivuorokautisten hoitopaikkojen hoitajat kuvasivat jatkuvaa kiirettä ja vajaamiehityksellä työskentelemistä pääasialliseksi syyksi sille, miksi vanhuksia kohdeltiin huonosti. Kyselyyn vastanneista hoitajista 85 prosenttia oli havainnut psyykkistä tai sosiaalista kaltoinkohtelua, mikä on aika surullisesti linjassa Valviran selvityksen kanssa (93 %).
Vastaajista on havainnut
80% suun ja hampaiden hoidon laiminlyöntiä
63% vanhuksen kovakouraista käsittelyä hoitotilanteessa
40% vanhuksen liikkumisen perusteetonta estämistä ja turhaa rauhoittavien lääkkeiden käyttöä

Keinot kaltoinkohtelun vähentämiseksi
– työnohjauksen lisääminen
– ohjeistus, jossa selvitetään mitä kaltoinkohtelu on, miten siihen puututaan ja mitä tapahtuu, jos siihen syyllistyy
– rohkeutta irtisanoa hoitajat, jotka eivät pysty kohtelemaan vanhuksia yksikön arvojen mukaisesti
Kun hoitajilta itseltään kysyttiin väitöstutkimuksessa ratkaisuja vanhusten kaltoinkohteluun, he toivat kerta toisensa jälkeen esiin henkilöstön riittämättömyyden. Sipiläinen ei pidä henkilökuntaresurssin lisäämistä mitenkään keskeisenä ratkaisuna ongelmaan: – En usko, että henkilökunnan lisääminen on konsti kaltoinkohtelun vähentämiseen. Se, mitä hoitajat tekevät ja miten kohtaavat vanhukset, se ratkaisee, toteaa Sipiläinen.

Sairaanhoitajilla on puutteelliset valmiudet näyttöön perustuvaan toimintaan (NPT). Näin toteaa Hannele Saunders väitöksessään ”Nurses’ readiness for evidence-based practice: Implementing the paradigm shift of transforming evidence for clinical practice”. (saatavana vain maksullisina artikkeleina)
Yliopistosairaaloissa toteutetusta kyselystä ilmeni, että vaikka sairaanhoitajat tuntevat NPT-käsitteen, yleisellä tasolla arvostavat NPT:tä ja uskovat sen hyödyllisyyteen, moni ei kuitenkaan ymmärrä, miksi ja miten sitä tulisi käyttää päivittäisessä hoitotyössä, eikä suurin osa näin ollen toteuta sitä päivittäisessä toiminnassaan.

Näyttöön perustuva toiminta perustuu parhaaseen saatavilla olevaan tiivistettyyn tietoon. Sillä tarkoitetaan luotettavimpaan tutkimusnäyttöön perustuvia järjestelmällisiä katsauksia ja yhteenvetoja, jotka on muokattu päivittäisessä hoitotyössä helpommin hyödynnettävään muotoon, kuten hoitosuosituksiksi tai keskeisiksi hoitotoimenpiteiksi. Maailmalla sen on osoitettu johtavan parempiin hoitotuloksiin sekä laadukkaampaan ja tasalaatuisempaan hoitoon alhaisemmilla kustannuksilla kuin mielipiteisiin ja perinteisiin perustuvan hoidon. Alkuun pääsee esimerkiksi täällä.

Tällöin pääsisi kenties eroon lääkkeiden jauhamisesta ruokaan, jolloin osa menettää tehonsa, ks. päivän uutinen.