Omaishoitajat tekevät fyysisesti ja henkisesti raskasta hoitotyötä, mitä he sidoksellisuuden näkökulmasta kuvaavat äärimmillään avovankilassa olemisena. Näin toteaa Ulla Tikkanen väitöksessään ”Omaishoidon arki – tutkimus hoivan sidoksista”.
Arjen sidoksellisuutta voidaan kuvata huokoiseksi, kuormittavaksi, painavaksi ja kiinnipitäväksi. Tärkein hoivan sidoksia määrittävä tekijä on aktiivisen toimijan vähittäinen muuttuminen ”vaativaksi ruumiiksi”, jolla tarkoitetaan hoidettavan toimintakyvyn heikkenemiseen liittyvää tarvitsevuutta inhimillisissä sidoksissa ja asteittain lisääntyvää materiaalisten sidosten hallitsevuutta. Keskeiset materiaaliset sidokset ovat koti, apuvälineet ja lääkehoito.

Hoiva asettuu markkinoille uusien käytäntöjen kuten kilpailutusten, palvelusetelin ja investointirahoituksen kautta. Yhtenä tarkoituksena on laajentaa palvelujen tarjontaa, ja siten myös liiketoimintamahdollisuuksia hoiva-alan ammattilaisille ja etenkin naisille. Hoiva kuitenkin ymmärretään negatiivisena: kustannuseränä, käsityksenä jota väestön ikääntyminen voimistaa entisestään. Näin toteaa Petra Merenheimo väitöksessään ”Naisten markkinat : hoivan markkinaehtoistuminen institutionaalisen yrittäjyyden näkökulmasta”.
Merenheimon mukaan hoivayrittäjyys on tyypillisesti naisten harjoittamaa yritystoimintaa, joka ammentaa ei-teknologisesta hoiva-ammattilaisuudesta ja etenkin kosketuksesta. Nykyisin se edustaa paikallaan pysyviä, vanhentuneita, tehottomia ja työvoimaintensiivisiä hoivakäytäntöjä, joilta ei odoteta suuria. Selvitäkseen yrityksen omistajan hoiva-ammattilaisuuden merkitys vähenee teknologialle ja suurtuotantologiikalle alisteiseksi.

Puolisonsa kanssa elävät henkilöt kävelevät vähemmän hoitaessaan asioita, toteaa Li-Tang Tsai väitöksessään ”Walking, physical activity, and life-space mobility among older people”.
Jotta fyysisen aktiivisuuden määrä lisääntyisi, on tärkeää, että puolisot kannustavat toisiaan liikkumiseen ja asioiden hoitamiseen sen sijaan, että hoitavat asiat toisen puolesta.