Sosiaalinen aktiivisuus saattaa hidastaa ikäihmisten terveyden heikkenemistä. Aktiivisempi osallistuminen sosiaalisiin toimintoihin vaatii kuitenkin myös terveysresursseja. Näin toteaa Katja Pynnönen väitöksessään Sosiaalinen osallistuminen, koettu yhteisyys, mieliala ja kuolleisuus ikääntyneenä, joka tarkastetaan 11.8.

Sosiaalista osallistumista tarkasteltiin kollektiivisena (ihmiset jakavat aikaansa toistensa kanssa ja tekevät asioita yhdessä) ja produktiivisena sosiaalisena aktiivisuutena (ihminen käyttää aikaansa ja osaamistaan toisten hyödyksi tai yhteiseksi hyväksi).
Sosiaalisiin toimintoihin osallistuvilla oli pienempi kuolleisuuden ja pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumisen riski 17 vuoden seurannan aikana verrattuna vähemmän aktiivisiin henkilöihin.  Osa sosiaalisen aktiivisuuden ja kuolleisuuden riskin välisestä yhteydestä selittyi osallistujien paremmalla liikkumiskyvyllä. Toisaalta sekä kollektiivinen että produktiivinen sosiaalinen aktiivisuus voivat ylläpitää liikkumiskykyä, sillä useat sosiaalisen aktiivisuuden muodot sisältävät myös fyysistä aktiivisuutta.

Koettu yhteisyys viittaa sosiaalisten suhteiden kokemiseen sekä sosiaaliseen tukeen, jota ihmiset antavat ja vastaanottavat toinen toisiltaan: kiintymys, liittyminen, neuvojen saaminen, luotettavan henkilön olemassaolo, hoivan antamisen mahdollisuus sekä osaamisen ja kykyjen arvostaminen.
Tulokset osoittivat, että koetun yhteisyyden ulottuvuuksista suurempi kiintymyksen ja hoivan mahdollisuuden kokemus tutkimuksen lähtötilanteessa ennustivat vähäisempää masennusoireiden määrää kuuden kuukauden seurannassa.

Mielenterveys koostuu emotionaalisesta, psykologisesta ja sosiaalisesta hyvinvoinnista sekä masennusoireiden vähäisyydestä. Suomalaisista 75-vuotiaista kotona asuvista naisista kolmasosa ja saman ikäisistä miehistä neljäsosa raportoi kokevansa masennusoireita. Masennusoireiden ilmaantuminen lisääntyi ikävuosien 80 ja 85 välillä erityisesti naisilla. Masennusoireet voivat olla osa ikäihmisen sopeutumisprosessia elämässä eteen tuleviin muutoksiin, mutta pitkittyessään ne voivat edelleen johtaa fyysisen ja psyykkisen terveyden heikkenemiseen.
Tulosten mukaan sosiaalisella interventiolla lisättiin sosiaalisen liittymisen eli ryhmään kuulumisen tunnetta mutta sillä ei ollut vaikutusta masennusoireisiin, alakuloon ja yksinäisyyden kokemiseen. Yksinäisyys ja alakulo helpottuivat jossain määrin ajan kuluessa ja myönteinen muutos havaittiin sekä koe- että kontrolliryhmäläisillä.
On tärkeää kuitenkin muistaa, että osa yksinäisyydestä ja alakulosta kärsivistä ikäihmisistä tarvitsee pidempikestoista ja intensiivisempää apua ongelmiensa lievittämiseksi, muistuttaa Pynnönen.

Kuolleisuustutkimuksessa voidaan tarkastella välittömiä kuolinsyitä tai kuolleisuutta ennustavia tekijöitä, jotka vaikuttavat vuosikymmenien kuluessa. Sosiaalisen aktiivisuuden on aiemmissa tutkimuksissa todettu ennustavan pienempää kuolleisuuden riskiä.

Vähäinen osallistuminen sosiaalisiin toimintoihin, puutteet koetun yhteisyyden eri ulottuvuuksissa, yksinäisyyden kokeminen ja suurempi masennusoireiden määrä esiintyvät usein samanaikaisesti. Lisääntynyt sosiaalinen aktiivisuus ei välttämättä johda tilanteen paranemiseen edellä mainituissa psykososiaalisissa tekijöissä.