Kulttuuripolku seniorille- hankkeen blogi, Polun varrelta, sisältää hankehenkilöstön polun varrella tuumaustaukoina ja hengähdyshetkinä mieleen juolahtaneita ajatuksia, siitä, mitä se tarkoittaa, kun taiteilija menee töihin soteen.
Kulttuuripolku Senioreille- hankkeessa olemme mallintaneet ikäihmisten päivätoiminnan sisällön kehittämistä taiteilijan avustuksella. Eksoten Kotona asumisen tuen yksiköstä on tullut toive rikastuttaa kotona asuvien ikäihmisten päivätoiminnan sisältöä monipuolisesti kuntouttavaksi. Hankkeessa päivätoiminnan sisältöjen kehittäminen lähti liikkeelle taiteilijan työskentelyn kautta. Taiteilija on ohjannut ryhmää kahdessa päivätoimintayksikössä kerran viikossa, yhdessä yksikössä taiteilija ohjasi toimintaan vaihtelevina päivinä neljän viikon syklissä.
Lähtökohta taiteilijan vierailulle oli vähemmän hedelmällinen. Päivätoiminnan asiakkaat ovat hyvin huonokuntoisia. Suuri osa heistä vaikeasti muistisairaita ja monisairaita, osa on omaishoidettavia. Henkilöstö ei ole päässyt helpolla, esimiehet ovat vaihtuneet tiheään, uudistukset ovat uuvuttaneet työntekijöitä.
Mukaan valikoitui taiteilijoita eri taiteen aloilta. Heillä oli erilaiset lähtökohdat, osa oli työskennellyt muistisairaiden kanssa, osalla ei ollut aikaisempaa kokemusta ikäihmisten kanssa työskentelemisestä.
Taiteilijoiden työskenneltyä puolisen vuotta, järjestimme kehittämispäivän päivätoiminnan henkilöstölle. Päivän teemana oli ”Ihana arki – töissä saa olla kivaa!”
Työntekijät saivat teatteritaiteen keinoilla ja teatteri-ilmaisunohjaaja Johanna Juslinin johdolla tutustua toisiinsa. Työkaverit tunnettiin nimeltä, mutta heitä oli harvemmin kohdattu. Haettiin meitä yhdistäviä tekijöitä. Tämän jälkeen improvisaation keinoilla tunnusteltiin omaa epäonnistumisen pelkoa, kokeiltiin miltä tuntuisi heittäytyä.
Iltapäivällä harjoiteltiin ”kohtaamisia – onks välii, miten kohdataan?” Lähtökohtana oli hyväksyä toisen ihmisen tekemä tarjous ja harjoitella piiloilmaisujen tunnistamista. Kohtaamisia harjoitellessa mentiinkin jo aika pitkälle teatterin maailmaan. Syntyi näytelmiä hypoteettisista kohtaamisista. Kaikkien harjoitteiden taustalla oli opetella leikkimään ja ohjatusti tunnustella omien rajojen venyttämistä.
Päivän aikana kuultiin paljon naurua, iloista puheensorinaa. Leikki valtasi koko yhteisön. Jos tätä ennen työntekijät olivat vierastaneet yhteistyötä, päivän jälkeen he olivat tutustuneet toisiinsa ja huomanneet, miten paljon heillä on yhteistä. Päivän lopputulema olikin: ”tää on meidän yhteinen juttu. Me halutaan kehittää tätä työtä yhdessä!”
Ikäihmisten laitoshoitopaikkoja on vähennetty. Kotona asumisen tueksi tarvitaan mielekästä ja kuntouttavaa toimintaa. Taiteen integroiminen osaksi päivätoimintaa on edennyt hyvään vaiheeseen. Kokemukset ovat olleet hyviä. Taiteilijat ovat havainneet ikäihmisten kanssa työskentelyn olevan hienoa ja antoisaa. Erityisen merkittävää on se, että kukaan taiteilijoista ei ennakkoon ollut osannut ajatella osallistujien toimintakykyä. Moni on työskennellyt ikäihmisten, seniorien kanssa, mutta päivätoiminnan asiakkaiden toimintakyky ei ole sama, kuin itsenäisesti harrastuksiin tulevien seniorien. Tarvitaan osaamista ikääntymisestä, muistisairauksista – ja kykyä kohdata ihminen, joka saattaa ulkoisesti antaa vaikutelman melko normaalista toimintakyvystä. Todellisuudessa toiminnan ohjaukseen tarvitaan tukea ja henkilökohtaista opastusta, kädestä pitäen.
Yle uutisoi 14.3. kulttuurin kärkihankkeen, Prosenttiperiaatteen laajentaminen yhdessä sosiaali- ja terveyspalvelujen kanssa, tavoitteesta: ”Sairaala maksakoon klovinin palkan, Hyvinvointitaide osaksi sosiaali- ja terveysbudjetteja?” Kärkihankkeen tavoite on erinomainen. Taiteen hyvinvointivaikutuksista on hyvin paljon tutkittua tietoa. Taide elävöittää ja voimaannuttaa. Taide nostaa ilon pintaan, arkeen ja kuntoutumiseen syntyy uusi into. On todennäköistä, että ikäihmisen arki jatkuu sujuvammin, kun on hyvä mieli. Selvää säästöä siis, kun hoidon tarve vähenee. Useissa palveluasumisen yksiköissä ollaan jo havaittu, että silloin kun taiteilija ohjaa ryhmää, sijaista ei tarvita eli sijaismäärärahat voidaan osoittaa taiteilijoiden palkkaukseen. Tämä on yksi malli, joka on havaittu toimivaksi.
Hankkeen yhtenä tehtävänä on mallintaa taitelijan paikkaa päivätoiminnassa yhtenä sisällön tuottajana. Tällä hetkellä päivätoimintaryhmät on valittu satunnaisesti, kaikille tarjotaan taidetta, jotka sinä päivänä paikalla ovat. Paljon puhutaan asiakaslähtöisyydestä ja siitä, pitäisikö päivätoimintaa profiloida siten, että taiteen harrastajat olisivat samassa ryhmässä? Toisaalta, satunnaisella ryhmävalinnalla edistetään taiteen saavutettavuutta ja vaikuttavuutta juuri niiden ikäihmisten keskuudessa, jotka siitä eniten hyötyvät. Aivotutkija Mari Tervaniemi (Rondo 1/17) puhuu musiikin vaikutuksesta hyvinvointiin ja syrjäytymisen ehkäisyyn ja tuo esille juuri tätä näkökulmaa lasten kohdalla. Harrastuksiin ohjataan niitä lapsia, joilla jo muutenkin menee hyvin. Ne, jotka musiikista eniten hyötyisivät, jäävät ulkopuolelle.
Taide kuuluu ihmisyyteen. Jos taidetta ei ole, jotain hyvin olennaista puuttuu elämästä. Taiteella on paikka kotona asumisen tuessa, koska taide kuuluu elämänlaatuun ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Olisiko siis kuitenkin parempi tarjota taidetta kaikille tasapuolisesti, kuin lähteä pohtimaan kuka siitä eniten hyötyy tai kenellä on jo valmiiksi harrastuneisuutta?
Yksi askel taidepalvelujen integroimisessa osaksi sosiaali- ja terveyspalveluja on työparityöskentelymallin omaksuminen.
Lähtökohtana työpari-käytännölle on se, että molemmat osapuolet, niin taiteilija kuin sote-alan ammattilainen, ymmärtävät oman roolinsa ja sen, etteivät kysymyksessä ole irralliset palat, joita osapuolet toteuttavat omista lähtökohdistaan vaan osista syntyy asiakasta moniulotteisesti palveleva kokonaispalvelu. Tähän voidaan päästä sillin, kun molemmilla tahoilla on yhteinen näkemys uusista käytännöistä ja toimintatavoista. Avoin keskustelu auttaa ennakkoluulojen hälventämisessä sekä arvopohjan ja tavoitteiden jakamisessa. Työpari-käytännön alkuvaiheen omaksumisessa ja käyttöönotossa voi osaltaan helpottaa se, että taidepalvelujen tuottajat mielletään sote-sektorilla samojen tavoitteiden eteen työskenteleviksi monialaisiksi osaajiksi, joiden toiminnalle on vahvat laatukriteerit, kuten sote- alan ammattilaistenkin.
Asiakkaan kohtaamisessa käytännön tasolla niin taiteilija kuin sote-alan ammattilainen työskentelevät ja sovittavat toimintansa yhteen asiakkaan palvelutarpeisiin ja toiveisiin vastaamiseksi. Tällöin uudentyyppinen toimintatapa vakiinnuttaa vähitellen paikkansa arkisena osana perustoimintaa, joka luo uudenlaista lisäarvoa asiakkaalle ja sen synnyttämien kerrannaisvaikutusten vuoksi myös laajemmin koko palvelujärjestelmään.
Työpari- käytännön etuna voidaan nähdä luottamuksellisen ja turvallisuuden tunnetta vahvistavan palvelusuhteen syntyminen. Hyvä asiakassuhde on etu palvelun vaikuttavuudelle. Jos ajatellaan esimerkiksi kotipalvelun asiakasta, jonka kotiin taiteilija menee yhdessä hoitajan kanssa, on lähtöasetelma turvallisuuden ja luottamuksen näkökulmasta aivan erilainen kuin jos taidepalvelujen tuottaja menisi ikäihmisen kotiin yksin. Tutun ja luotettavan hoitajan läsnä ollessa uusi ihminen tai asia on helpompi omaksua. Luottamus mahdollistaa uudentyyppisen, taiteen keinoin tuotetun kuntouttavan palvelun.
Asiakkaan näkökulman lisäksi työpari-käytännöllä on tutkitusti vaikutusta henkilöstön hyvinvointiin. Tämä voidaan saavuttaa niin välittömästi kuin välillisestikin. Välittömät vaikutukset sote-henkilöstön hyvinvointiin voivat syntyä esimerkiksi siitä, että tilanteet, joissa taiteilija on mukana, ovat rauhallisempia ja hoitajalle itselleenkin jää aikaa kohdata asiakas. Toisaalta henkilöstön hyvinvointia voivat lisätä ja sitä kautta sairaspoissaoloja vähentää pidemmällä aikavälillä saadut positiiviset vaikutukset asiakkaiden fyysisessä ja psykososiaalisessa hyvinvoinnissa. Nämä välillisesti työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät voivat kumuloituneena vaikuttaa merkittävällä tavalla työhyvinvoinnin kasvuun ja sitä kautta kustannusten säästymiseen. (Ks. Esim. Taide käy työssä http://blogs.helsinki.fi/taika-hanke/files/2009/02/Taide_kay_tyossa.pdf)
Porttiteoria taiteen asettumisesta soten toimintalogiikkaan.
Sosiaali- ja terveysalan toimintakulttuuri perustuu pitkään, hierarkkiseen historialliseen järjestykseen. Ammattikunta, joka työskentelee sosiaali- ja terveyspalveluissa, on vakiintunut kauan sitten. Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraation yhteydessä toimenkuvien sisältöjä tarkastellaan, on mahdollista, että tila ja tarve uudenlaisille toimenkuville ja uusille toimijoille syntyy organisaatiojärjestyksessä.
Taide osana sosiaali- ja terveyspalveluja on kehittynyt vuosien saatossa rinnakkaisena järjestelmänä. Taiteilijan työskentely on rahoitettu ulkoisella rahoituksella, taiteilijat ovat saaneet työskentelyynsä apurahoja ja toiminta on siis ollut pitkälti riippuvaista ulkopuolisesta rahoituksesta. Tämä ilmiö on tehnyt toiminnasta pistemäistä, irrallista ja lyhytkestoista. Uuden rahoituksen hakeminen on ollut henkilösidonnaista ja -riippuvaista. Moni rahoitus on kohdennettu kehittämiseen ja jo olemassa olevan toimintamallin saaminen kehittämiseen suunnattuun rahoitukseen ei ole ollut mahdollista.
Taiteilijan tila ja status on näin muotoutunut ulkopuoliseksi. Taiteilija on ollut vierailija ja objekti suhteessa organisaatioon. Huolimatta siitä, että taiteen tekeminen on ollut osallistujille voimaannuttavaa ja se – jo lyhytkestoisenakin – on ollut merkityksellistä, toiminnan pistemäisyys on ollut yleisesti hyväksyttyä. Ikäihmisten laitosmuotoisissa palveluissa on ollut helppo järjestää taiteilijavierailuja – yleisö on paikalla ja esiintyjä voi tulla.
Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen yhdessä sosiaali- ja terveyspalvelujen kanssa mahdollistaa pistemäisestä toiminnasta pysyviin rakenteellisiin ratkaisuihin siirtymistä. Sote-uudistuksen myötä asiakkaiden valinnanvapaus lisääntyy, mikä aiheuttaa haasteen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjille. Taide yhtenä palvelutuotteena on yksi osa valinnanvapauden toteutumista. Rakenteellisesti tämä tarkoittaa sitä, että taiteen statusta tulee tarkastella yksikkökohtaisesti.
Asiakkaiden tarpeista lähtevä palvelun muotoilu voi tarkoittaa muiden kuin perinteisten ammattiryhmien edustajien tulemista palvelujen tuottajiksi. Esimerkkinä vammaisten päivätoiminta: Asiakkaat toivovat saavansa tanssia ja leipoa kakkuja. Tanssin ohjaamisen laadun takaamiseksi tarvitaan tanssin opettaja, kakkujen leipomisessa kondiittori. Ammatillisen osaamisen lisäksi tarvitaan osaamista asiakasryhmän erityisyydestä.
Taide osana kuntoutuskeskuksen toimintaa tarkoittaa taiteen tulemista osaksi laitoksen hierarkkista rakennetta. Taide kuntoutusmuotona toiminta- ja fysioterapian rinnalla tuottavat asiakkaan kuntoutumiseen lisäarvoa. Taide tuo uuden ulottuvuuden, jolla mm. aivotutkimuksessa on nähty monenlaisia merkityksiä aivojen eri osa-alueilla, esimerkiksi hieno- ja karkeamotoriikan kehittämisessä.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattikuntarakenne on organisatorisesti muotoutunut historian kuluessa. Kuntoutuksen malleja tarkasteltaessa on lisätty eri ammattikuntien painopisteitä sekä koulutettu lisää perushoidollisissa tehtävissä toimivia ammattikuntien edustajia. Fokus on kuitenkin ollut perinteisissä sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattikunnissa.
Mitä se tarkoittaa perinteiselle järjestelmälle, kun taiteilija tulee yhdeksi toimijaksi?
Taiteilijan ja taiteen paikan tarkastelu sotepalveluissa tarvitsee kohteen, missä sitä tehdään. Kulttuuripolku senioreille- hankkeessa se löytyi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotona asumisen tuen yksiköstä.
Ikäihmisten päivätoimintaan on haluttu kehittää uudenlaisia sisältöjä. Vaikka on kyse heikossa fyysisessä kunnossa olevista tai vaikeasti muistisairaista ikäihmisistä, arjen toimintakyky on tärkeää, jotta ikäihmisen kotona asuminen on inhimillistä ja Eksoten strategia, Kotona kaiken ikää, toteutuu. Ja missäpä sitä kukaan haluaisi asua muualla, kuin omassa kodissaan.
Ikäihmisten taiteen saatavuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi olemme tehneet yhteystyösopimuksen Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metkun, Lappeenrannan kaupungin kulttuuritoimen ja Parikkalan kunnan kulttuuritoimen kanssa. Hankkeessa on kolme pilottikohdetta, Sammonkodin ja Lauritsalan päivätoimintapisteet Lappeenrannassa sekä Parikkalassa päivätoimintapiste. Jokaisessa kohteessa tarkastellaan sisältöjä alueellisesti ja asiakkaiden tarpeista ja toiveista käsin.
Ikäihmiset käyvät päivätoiminnassa yhtenä päivänä viikossa, ryhmiä on viisi kussakin kohteessa. Hankkeessa pilotoimme ja mallinnamme taidetoimintaa jokaisessa kohteessa yhdelle ryhmälle. Päivätoiminnasta vastaa sairaanhoitaja ja lähihoitaja, heitä on paikalla 2-4 kohteesta ja ryhmästä riippuen.
Ensimmäinen taitelija aloitti lokakuun alussa. Tunnelma on ollut odottava, toimintakulttuurin muutoksen elementtejä on ollut havaittavissa jo muutaman kerran jälkeen. Kuvaan esimerkillä toimintakulttuurin erilaisuutta: hoitotyö ja hoitajan työ on asiakkaan kohtaamista ja yksilöllisten tarpeiden täyttämistä. Hoitaja tekee paljon toimenpiteitä, joista jää konkreettinen jälki. Taiteilijan työ on ajattelun herättelyä, joskus saattaa viritä keskustelua, toisinaan on lupa olla hiljaa. Taiteen tekemisessä kokemus on tärkeintä. Tuotos on hyvä lisä.
Matkan alkutaival on silkkaa ihmettelyä ja kummastelua. Uuden työotteen omaksuminen ottaa aikansa. Asiakkaiden suupielessä häivähtää hymy, välillä nauru raikaa. Uuden alkaessa jokaisella on mielessä ihmettelyä – en mie ossaa, pittääks miun? Hoitajien kysymykset ovat samanlaisia. Vuosien varrella tutuksi tullut tapa tehdä työtä on niin osa itseä, ettei omaa osaamistaan saata muulla tavalla käyttääkään –tai ainakin se hämmentää. Mikään ei muutu, jos ei kukaan suutu, kuuluu vanha sanonta. Toistaiseksi kaikki ovat olleet iloisia muutoksesta, siitä että päivätoiminnan asiakkaina olevat ikäihmiset saavat taiteen kautta sisältöä elämäänsä. Taiteen saatavuus paranee. Taide tulee luo, heille jotka eivät muuten pääse kokemaan taidetta.
Viedään taidetta soteen… laajennetaan taiteen prosenttiperiaatetta yhdessä sosiaali- ja terveyspalvelujen kanssa…. Otetaan taide palveluvalikkoon
Taiteesta osana sosiaali- ja terveyspalveluja on monta näkemystä. Taide on sosiaali- ja terveyspalveluissa uusi työmenetelmä, jolla ei ole vakiintunutta paikkaa tai tilaa. Vaikka aika on kypsä taiteen ottamiseksi osaksi palvelujärjestelmää, historiallinen ja hierarkkinen järjestys ei sitä tue. Taiteelle ei ole olemassa selkeää paikkaa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä.
Tämä olemassa oleva ilmiö lienee yhtenä merkittävänä tekijänä asenteelliseksi nähdyn vastustuksen takana. Kun hoitajalla tai sosiaalityöntekijällä ei ole selkeää käsitystä siitä, miten taide ja taiteilija linkittyy omaan työhön, on vaikea innostua uudesta menetelmästä – vaikka se kuinka olisi koettu toimivaksi ja vaikuttavaksi.
Asenteiden takana on paljon pieniä nyansseja, jotka vaikuttavat taiteilijan asettautumiseen soteen. Nykykehitys fokusoi työsuhteisen henkilöstön ydintehtäviin. Kaikki muu tuotetaan ostopalveluna. Luonnollisesti taide lukeutuu ostettaviin palveluihin.
Kun on kyse sosiaali- ja terveyspalveluna tai sosiaali- ja terveyspalveluille tuotettavasta palvelusta, palvelu tulee kilpailuttaa. Kyse on julkisesta hankinnasta. Eli taiteilijalla tulee olla Y-tunnus ja hänen tuottamansa palvelu on verollista palvelua.
Arvonlisäverolakia säädettäessä taidepalvelut, työpajat on katsottu arvon tuotannon kannalta luksushyödykkeiksi ja asetettu korkeimpaan ALV-kantaan.
Y-tunnuksella työstään laskuttava taitelija katsotaan yrittäjäeläkelain mukaan yrittäjäksi, itsensä elättäjäksi. Yrittäjällä ei ole oikeutta työttömyysturvaan, tulkinta ei ole tulosidonnainen.
Näistä lähtökohdista olemme Kulttuuripolku senioreille- hankkeessa tutkimassa taiteilijan paikkaa sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteissa. Polku polveilee juurakoissa, louhikoissa ja pienten purojen varsille.
Tule mukaan- tällä polulla on mukava turista (vaihtaa ajatuksia) matkanteko sujuu mukavammin!
