Kuka huolehtii vanhuksista, joilla ei ole omaisia? Miten huolehditaan vanhusten arkisista tarpeista, jotka eivät vaadi ammattiosaamista? Onko vanhusten hoivaaminen naisten työtä? Onko hoiva edes oikeaa työtä? Vastauksia tarjoaa Tanja Kuronen väitöksessään Hoivapommin purkajat, joka tarkastettiin 14.11. Tai itse asiassa väitös on luettavissa vain aiemmin ilmestyneenä saman nimisenä kirjana.

Kuronen kuvailee vapaaehtoistoiminnan tarkoittavan useimmiten vain toimeentuloon riittämätöntä kulukorvausta, liiallista vastuuta sekä hurjia odotuksia yhteiskunnalta ja hoivantarpeisilta vanhuksilta. Väitöstutkimus perustuu Kurosen omiin kokemuksiin. Hän ehdottaa ratkaisuksi kansalaispalkattua kansalaistyötä, joka oikeuttaisi oheisetuihin ja eläkkeeseen, tarjoaisi työlle oikeutetun aseman työmarkkinoilla, hoivan tarvitsijoille varman avun ja hoivan tekijöille tarvittavaa opetusta, tukea ja toimeentulon. Kansalaistyöntekijät tekisivät vanhusten kodeissa työtä, jota Kuronen kutsuu hoivaksi. Se on eri asia kuin hoito, johon tarvitaan koulutus. Hoivatehtäviä taas pystyy kuka tahansa tekemään: pesemään ikkunat, viemään roskat, kampaamaan matonhapsuja. Kansalaistyöntekijä saisi palkkaa noin 10 euroa tunnilta. Se katettaisiin esimerkiksi julkisella rahalla ja joukkorahoituksella. Vanhukselle hoiva olisi ilmaista.

Helsingin Sanomien haastattelussa (18.11.) Kuronen toteaa, että ”Paras asumismuoto olisi sellainen, jossa vanhuksella olisi autonomia, mutta myös mahdollisuus sosiaalisuuteen.” Hänen mukaansa voisi myös miettiä, miten haluaisi omaa lastaan hoidettavan, kun tämä on vanhus. Tuntuuko ikävältä ajatukselta, että oma lapsi harhailee jonain päivänä vaipat housuissa omakotitalossa, jossa verhot ovat tarttuneet ikkunoihin? Sitten kannattaisi alkaa miettiä, miten tilannetta voisi parantaa.

Omaan vanhenemiseensa Kuronen suhtautuu raadollisesti. ”Olen itsekin niitä, jotka tappaisivat itsensä ennemmin kuin olisivat vailla itsemääräämisoikeutta.” Hän kuitenkin uskoo, että vanhuudesta voisi tehdä sellaista, joka ei ahdista. Yksi askel olisi kansalaistyöntekijöiden apu. Toinen olisi se, että hoitolaitoksia kehitettäisiin.  ”Nykyään monet niistä ovat sellaisia, että omaista kouristaa vatsasta jo viikko etukäteen, jos pitää mennä käymään. Laitoksissa haisee, eikä ole mitään tekemistä.”